Norpparetket

Toukokuu on parasta norpparetkien aikaa, silloin voit varmimmin nähdä norpan köllöttelemässä kivellä. Kesällä norppa voi nousta kivelle yöksi ja teemme norpparetkiä auringonlaskun aikaan. Muita safareita Linnansaaren upeaan saaristoluontoon teemme koko sulan veden ajan 1.5.-31.10. Kaikki safarit tehdään pienryhmissä avoveneillä.

Oravi on Saimaan norppakeskus

Oravin kylä on jo vuosien ajan toiminut Saimaan norppakeskuksena. Oravin sijainti keskeisellä norppa-alueella on tehnyt siitä niin tutkijoiden kuin norpparetkien tärkeimmän tukikohdan. Norppatutkijat ovat pitäneet tukikohtaansa kylässä jo yli 20 vuotta ja vesille tai jäälle lähtevät tutkijat ovatkin täällä tuttu näky. Vieressämme sijaitseva Linnansaaren kansallispuisto on yksi parhaimmista norppa-alueista ja alueella elelee noin 80 norppaa, kaikkiaan Saimaalla elää noin 450 norppaa (2023). Haukivedellä on myös tavattu tähän asti suurimmat uros- sekä naarasnorpat, Viljo (todella muhkeat) 124kg ja Ritva 97kg. Linnansaaren hyvä norppakanta antaa upeat puitteet myös norpparetkille. Norpan ehdoilla suunnitellut retket eivät häiritse norppaa, mutta antavat upeita elämyksiä asiakkaillemme. Kokeneen oppaan johdolla norpan näkeminen on lähes aina taattu! 

WWF:n perustamasta Norppagalleriasta voit käydä tutustumassa alueemme norppiin!

Norpan köllöttelyä voit ihailla norppavideolta.

Keväisin norppien elämää voi seurata WWF:n Norppalivestä.

Lisää tietoa Saimaannorpasta löydät täältä!

Unohtumaton norppasafari keväällä (toukokuu)

Retkellä etsimme aktiivisesti norppaa. Retken vetäjänä toimii alueen tunteva järviopas jonka mukana pääset varmimmin näkemään Saimaannorpan. Toukokuu on norpan karvanvaihdon aikaa ja paras aika nähdä norpat köllimässä kivillä! Retki tehdään avoveneellä pienryhmässä. Hintaan sisältyy opastus, pelastusliivit, sadevaatteet tarvittaessa, kiikarit, kahvi/tee ja makian.

79 €/hlö, jaettu vene

Auringonlaskun norppasafari (kesä-syyskuu)

Koe auringonlasku upeissa järvimaisemissa. Opas vie sinut Linnansaaren kansallispuiston sokkeloihin, parhaille norppapaikoille. Kesällä paras aika löytää norppa rantakivellä on auringonlaskun aikaan. Retket tehdään avoimilla safariveneillä pienryhmissä. Matkat ovat norppaystävällisiä emmekä häiritse eläimiä.

79 €/hlö, jaettu vene

Auringon nousun safari (touko-syyskuu)

Veneretki kauniiseen Linnansaaren kansallispuistoon paikallisen luonto-oppaan kanssa. Aamulla eläimet ovat aktiivisimpia, joten retkellä voi olla mahdollista nähdä norppia, majavia, hirviä, monta eri lintulajia. Tee varaus suoraan verkkokaupassa tai ota yhteyttä myyntipalveluun

410 €/vene/max. 6 hlöä (privaatti)

Esteetön norppasafari (touko-syyskuu)

Tämä privaatti safari vie sinut Linnansaaren kansallispuiston sokkeloiseen saaristoon saimaannorpan ja sääksen kotivesille. Retki tehdään esteettömällä keulaportillisella safariveneellä.

79 €/hlö, min. 474 €/vene (privaatti), max. 12 hlöä/vene

Privaatti Norppasafari (touko-syyskuu)

Tämä privaattiretki vie ryhmäsi Linnansaaren kansallispuiston sokkeloiseen saaristoon saimaannorpan ja kalasääsken kotivesille. Retki tehdään avoveneellä joka sopii 2-6 hengelle. Jos teillä on isompi ryhmä ja haluatte varata isomman veneen valitse esteetön norppasafari.

398 €/vene
max. 6 hlöä
Näytä lisää